Uuden vuoden vastaanotto pääkuva

Navigaatiovalikko

Ilmoittautuminen

Tilaisuus on peruttu

Maan hallitus päätti 21.12. uusista rajoituksista vaikean koronatilanteen hillitsemiseksi. Samana päivänä Itä-Suomen aluehallintovirasto kielsi alueellaan kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Rajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 9.1.2022 saakka. Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä linjasi kaupungin tiloissa järjestettävistä toiminnoista torstaina 23.12.

Valitettavasti omikron-variantti tekee vauhdilla tuloaan Pohjois-Karjalaan ja todennäköisesti tilanne on vaikea Uuden vuoden vastaanoton aikaan. Jo tämänhetkinen tilanne on huolestuttava, sanoo kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, joka toimii myös kaupungin koronavalmiusjohtoryhmän puheenjohtajana.

Maakuntajohtaja Markus Hirvosenmukaan tilaisuuteen ehdittiin kutsua noin 500 vierasta.

Haluamme julkisen vallan edustajina toimia vastuullisesti tilanteessa, jossa omikron-muunnoksen vaikutusta alueen terveydenhoitoon ei tiedetä, Markus Hirvonen sanoo.

Vastaanottoa ei siirretä toiseen ajankohtaan.

 

Turvallista joulun aikaa!

Some Jako Global

Sivu arviointi ja palaute