Hyviä tekoja

Navigaatiovalikko

Murupolku

Ilmianna hyvä teko

Ilmianna hyvä teko!

Pohjois-Karjalan maakuntapäivää vietetään 31.8.2019 jo toista kertaa. 

Elokuussa 2018 julkaistun Pohjois-Karjalan uuden brändin yhteinen pyrkimys on yhä voimissaan: täällä kukaan ei jää yksin. 

Tähän meillä on varsin hyvät lähtökohdat: karjalaisten juuriemme takia meillä riittää yhteisöllisyyttä ja hyväntahtoista uteliaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Jutustelu ja vieraanvaraisuus ovat asioita, joista emme tingi jatkossakaan. Mutta tutkitusti meillä on paljon yksinäisyyttä, ja sen vähentämiseksi tarvitaan tekoja joka päivä.

Tänä vuonna haluamme nostaa esiin heitä, jotka tekevät hyviä tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi, ja palkitsemme maakuntapäivänä vuoden yksinäisyyttä vähentävän teon. Onko tuttavapiirissäsi joku, jonka haluaisit ilmiantaa ehdolle tämän palkinnon saajaksi? Palkittava voi olla henkilö, ryhmä, yhdistys, yritys, tai mikä muu tahansa. 

Voittaja palkitaan ikimuistoisella, räätälöidyllä luontoelämyksellä. Ehdokkaita ilmoittaneiden kesken arvotaan Pohjois-Karjala-brändituotteita.

Ilmoita ehdokkaasi kyselylomakkeella joka avataan tällä sivulla 21.5.2019