Blogi pääkuva

Navigaatiovalikko

angle-left

Blogit

Digituskasta kohti digitaitoja

Kurkistetaanpa yksikseen asuvan Helmin keittiöön. Juuri nyt Helmi istuu keittiönpöydän ääressä ja pähkäilee, kuinka pystyisi maksamaan laskunsa kotoa käsin itsenäisesti ja turvallisesti, koska tällä hetkellä hän ei voi lähteä pankkiin.

Lisäksi Helmin lapsenlapset haluaisivat lähettää WhatsAppin kautta kuvia omasta arjestaan, mutta sovellus jäi asentamatta mummon puhelimeen ennen koronaa. Digi(tuskan)hiki alkaa nousta mummon otsalle ja puhelin jää käyttämättömänä pöydälle.

Digitaidot ovat tämän päivän Suomessa kaikille kuuluva kansalaistaito. Digitaalisuus koskettaa kaikkia, eikä sitä enää voida juosta karkuun. Yhteiskuntamme suorastaan harppasi digitaaliseen vuorovaikutukseen vain muutamassa päivässä koronan myötä. Tämä on tuonut meistä jokaisen uudenlaisen arjen äärelle.

Myös nuoremmilla nousee silloin tällöin digihiki otsalle, kun oma osaaminen ei riitä ratkaisemaan yllättäviä ongelmia. Erilaiset palvelut ovat valitettavasti yhä useammin saatavilla vain verkossa, ja joskus meillä alalla työskentelevilläkin on haasteita pysyä muutoksen tahdissa. Miten käy heille, joille tämä ei ole arkipäivää? Uskallankin väittää, että digituen tarve tulee korostumaan kaikenikäisillä yhteiskunnan nojatessa enemmän digipalveluihin.  

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on mukana Digituki Pohjois-Karjala -hankkeessa, jonka tärkein tehtävä on kehittää maakunnallisen digituen saavutettavuutta. Hankkeessa mietimme päivittäin digitaitoihin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Tavoitteenamme on parantaa jokaisen kuntalaisen mahdollisuutta digituen saamiseen ja näin vahvistaa heidän omia digitaitojansa.

Hankkeena olemme luoneet maakuntaan digituen alueellisen verkoston, joka edistää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti maakunnallista digitukea. Pyrimme myös kehittämään ja jopa keksimään uusia toimintamalleja, niistä esimerkkeinä digivastaavien verkosto ja kylien digikaveritoiminta. Olemme myös vierailleet kunnissa haastamassa kuntien edustajia miettimään digitaalisia palveluitaan ja niihin liittyvää tukea.

Hanke yksinään ei pysty tekemään kaikkea työtä. Tarvitsemme rinnallemme kuntia, viranomaisia, järjestöjä, yrityksiä ja vapaaehtoisia. Varsinkin tällaisena aikana yhteishenkeä tarvitaan. Toivon, että maakunnassa ahkerasti tehty edistämistyö jatkuu entistä vahvempana tulevaisuudessa. Näin saamme tehtyä Pohjois-Karjalasta Suomen digitaitoisimman maakunnan.

 

Kirjoitus on julkaistu ensin sanomalehti Karjalaisessa 14.5.2020.

Lisää blogeja.

Jätehuolto kriittisenä alana

Työssäni pohdin usein sitä, miten kiertotalouteen siirtymistä voitaisiin edistää ja kuinka...

Koronakeväästä laiturin nokkaan ja maakuntapäivää kohti

Suomi on palautumassa ja avautumassa koronasta. Pohjois-Karjalassa tilanne on ollut jo pitkään...

Sivu arviointi ja palaute