Blogi pääkuva

Navigaatiovalikko

angle-left

Blogit

Koronakeväästä laiturin nokkaan ja maakuntapäivää kohti

Suomi on palautumassa ja avautumassa koronasta. Pohjois-Karjalassa tilanne on ollut jo pitkään vakaa ja rauhallinen. Taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin ulottuneet myös maakuntaamme, ja kovin isku on kohdistunut lentoliikenteeseen. Emme kuitenkaan luovuta, vaan osoitamme, että toimivat lentoliikenneyhteydet ovat ensiarvoisen tärkeitä maakuntamme elinvoimalle.

Maan hallitus on toiminut hyvin ja reagoinut vallitseviin olosuhteisiin lisätalousarvioiden kautta. Nämä toimet ovat helpottaneet yritystemme ja toimijoidemme ahdinkoa ja ovat olleet auttamassa vaikeimpien aikojen yli. Lisätalousarvioiden kautta on mm. vahvistettu osaamista, kuten GTK:n Outokummun toimintoja sekä Ilomantsin radan ja valtatie 23:n kaltaisia elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tukevia kohteita.

Elinkeinoelämän järjestöjen aloitteesta Pohjois-Karjalassa laadittiin maan ensimmäinen maakunnallinen selviytymissuunnitelma koronakriisistä toipumiseksi. Maakuntahallituksessa 15.6. hyväksytty suunnitelma tehtiin nopealla aikataululla ja erinomaisella yhteistyöllä. Siihen kiteytyy maakunnan toimijoiden yhteinen tahto.

Näihin talkoisiin voi jokainen osallistua esimerkiksi käyttämällä paikallisten yrittäjien palveluja ja matkailemalla lähiseudulla.

Maakunnassamme on voinut elää vähintäänkin kohtuullisen laadukasta ja helppoa arkea korona-ajassakin. Pohjois-Karjalan tapaiset maakunnat osoittavatkin vahvuutensa ja hyvät puolensa vaikeinakin aikoina.

Karjalainen kesä valoisine öineen, järvineen ja puhtaine luonnonantimineen tarjoaa varsinaisen keitaan koronakeväästä toipumiseen. Käyttäkäämme tämä vuodenaika hyväksemme, jotta olemme valmiita syyskesän haasteisiin. Energiaa tarvitaan, kun vastassa ovat talouden haasteet, saavutettavuusasiat, sote-uudistuksen lausunnot ja EU-rahoituksen jakaminen maassamme.

Kesän jälkeen suuntamme katseemme myös elokuun lopussa pidettävään maakuntapäivään. Jälleen kerran on luvassa tapahtumia karjalaisessa hengessä joka puolella maakuntaa. Tällä kertaa teemana on lapset ja nuoret. Seuraamme luonnollisesti ajan henkeä ja varaudumme tilaisuuksien järjestämiseen myös verkon välityksellä.

Mutta nyt on aika siirtyä koronakeväästä laiturin nokkaan. Aurinkoista kesää ja lomaa kaikille!

Risto Poutiainen, maakuntajohtaja

 

Lisää blogeja.

Digituskasta kohti digitaitoja

Kurkistetaanpa yksikseen asuvan Helmin keittiöön. Juuri nyt Helmi istuu keittiönpöydän ääressä...

Sivu arviointi ja palaute