Blogi pääkuva

Navigaatiovalikko

angle-left

Blogit

Fotoniikka vahvistuu edelleen Joensuussa

Joensuun seudulla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä fotoniikan ykköspaikaksi. Joensuu on jo nyt yksi Suomen neljästä fotoniikkakeskittymästä painopisteenään optiikka. Erinomainen saavutus on ollut päästä mukaan Suomen Akatemian Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaivaohjelmaan. Itä-Suomen yliopisto on Suomen suurin fotoniikkayksikkö, ja lisäksi Karelia-ammattikorkeakoululla on ainutlaatuista tarkkuusteknologian osaamista.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta fotoniikan alalla on siis vahvassa vireessä ja fotoniikan veturiyrityksillämme on halua kasvattaa liikevaihtoansa lähivuosina. Näyttää siltä, että nyt on juuri oikea aika tarttua toimeen ja mahdollistaa fotoniikan kasvu myös tulevaisuudessa. Yksi askel tällä tiellä oli lokakuun alussa Joensuun seudun fotoniikan toimijoille järjestetty työpaja, jossa visioitiin fotoniikan tulevaisuutta Business Joensuun ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Älykkäät ekosysteemit Pohjois-Karjalassa -hankkeen tuella.

Työpajaan osallistui mm. yritysten, koulutusorganisaatioiden ja Joensuun kaupungin edustajia. Yhteistyössä mietittiin, mitä toimenpiteitä tarvitaan ns. fotoniikan innovaatioekosysteemin luomiseksi. Termillä innovaatioekosysteemi viitataan avoimeen ja yhteistä asiaa eteenpäin vievään verkostoon, jonka muodostavat tietyn alan yritykset sekä tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatiot. Tulevan fotoniikan innovaatioekosysteemin tavoitteena on löytää mm. sopivat tilat toimia ja palvella asiakkaita, opiskelijoita ja kumppaneita.

Työpajan avasi kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, joka korosti erityisesti yhteistyön merkitystä. Business Joensuun Juha Purmonen esitteli osallistujille fotoniikan tilanteen ja mahdollisuudet Joensuussa, minkä jälkeen kuultiin VTT:n Ilkka Kaiston kokemuksia Ouluun perustetusta innovaatiokeskittymästä, PrintoCentistä. Puheenvuorojen jälkeen pääsivät ääneen työpajan osallistujat, kun yhteistyössä ratkottiin fotoniikan innovaatioekosysteemin perustamiseen liittyviä käytännön asioita.

Työpajan osallistujat suhtautuvat fotoniikan tulevaisuuteen erittäin myönteisesti ja organisaatiot ovat valmiita tekemään yhteistyötä. Muutamia käytännön haasteita täytyy tietysti vielä ratkaista ennen kuin Joensuun asema optiikan keskuksena on turvattu. Fotoniikan yhteistyöverkostosta tullaan varmasti kuulemaan jatkossa lisää.

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Mitä on tämän päivän karjalaisuus

”Karjalainen on ikään kuin Suomen kansan päivänpuoli: avomielinen, luokseenlaskeva, vilkas ja...