ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Pohjois-Karjalan tähtäimessä osaava elo, hyvä olo ja luonnon lumo

Pohjois-Karjalan tähtäimessä osaava elo, hyvä olo ja luonnon lumo

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman valmistelu etenee. Ohjelmassa linjataan maakunnan kehittämisen tavoitteet ja kuvataan keskeisimmät toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Rahoituksen arvioidaan kasvavan nykyisestä runsaasta 130 miljoonasta eurosta.

Maakuntaohjelma POKAT 2025 määrittelee alueen kehittämisen poliittisen tahtotilan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Maanantaina 24.5. kokoontunut Pohjois-Karjalan maakuntahallitus sai tiedokseen tilannekatsauksen ohjelman valmistelusta.

- Maakuntaohjelmalla on erittäin suuri merkitys alueemme kehittämiselle. Se voi kuulostaa paperinmakuiselta, mutta se koskettaa oikeasti kaikkia pohjoiskarjalaisia. Esimerkiksi yhtenä pääteemana on hyvinvoivat, terveet ja osalliset asukkaat, kertoo maakuntahallituksen puheenjohtaja Hanna Huttunen.

Maakuntaohjelma sisältää kehittämisen tavoitteet, jotka perustuvat maakunnan mahdollisuuksiin, tarpeisiin, kulttuuriin ja muihin erityispiirteisiin. Siinä myös kuvataan keskeiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.

Päälinjauksia ovat elinvoiman kasvattaminen ja vahvuuksien hyödyntäminen, saavutettavuus, asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden parantaminen sekä osaamisen ja koulutuksen vahvistaminen. Kaikkia kehittämistoimia ohjaa niin sanottu ilmastoviisas toimintatapa. Kansainvälinen yhteistyö nousee yhä merkittävämpään rooliin.

Maakuntaohjelman taustalla ovat valtakunnallinen aluekehittämispäätös ja Pohjois-Karjalan strategia 2040. Se kulkee käsi kädessä EU-rahoituksen kanssa. Esimerkiksi käynnissä olevan POKAT 2021 -maakuntaohjelman kehittämishankkeiden rahoituksesta peräti 96 prosenttia on tullut Euroopan unionin erilaisista rahoituskanavista. Nykyisen ohjelman kolmen vuoden toteuma on 456 kehittämishanketta, joiden rahoitus on 134 miljoonaa euroa. Suurimmat hankebudjetit ovat olleet koulutuksessa.

Maakuntaan tulevan rahoituksen tason arvioidaan kasvavan EU:n ohjelmakauden 2021–2027 uusien rahoitusinstrumenttien ansiosta.

Maakuntaohjelma laaditaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nyt valmisteltavan ohjelman hyväksyy uusi maakuntavaltuusto joulukuussa.

- Kuntavaalit lähestyvät, joten haluan muistuttaa tulevia kuntapäättäjiä, että he tulevat osallistumaan oman kunnan ohella myös koko maakunnan kehittämiseen. Tästä syystä maakuntaohjelmaan kannattaa perehtyä, Huttunen sanoo.

Maakuntakaavan toisessa vaiheessa keskitytään Heinäveteen

Maakuntahallitus päätti käynnistää Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040:n toisen vaihekaavan laadinnan. Tässä vaihekaavassa käsitellään maakuntaan liittyneen Heinäveden maankäyttökysymyksiä. Työssä sovitetaan Etelä-Savon maakuntakaava Heinäveden osalta Pohjois-Karjalan maakuntakaavaan, yhtenäistetään maakuntakaavamerkinnät sekä tarkastellaan kunnan maankäyttöä vuoteen 2040 saakka.

Hallitus keskusteli Pohjois-Karjalan yhdistysohjelmasta, joka on yhdistysten tahdonilmaus yhteisistä kehittämiskohteista vuoteen 2025 saakka. Järjestöillä on tärkeä rooli asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjinä, mutta nyt täytyy uudistua mm. kunnissa tapahtuneiden muutosten, sote-uudistuksen ja koronapandemian takia. Tärkeimmät kehittämistoimenpiteet kirjataan myös uuteen maakuntaohjelmaan.

Maakuntahallitus kokoontuu seuraavan kerran 21.6.

Maakuntaohjelman teemat -kaaviokuva.

Lisätiedot

Ajankohtaista somejako

Sivu arviointi ja palaute