ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Pohjois-Karjalan JTF-siirtymäsuunnitelma esiteltiin EU-komission aluepolitiikan johtajalle

Pohjois-Karjalan JTF-siirtymäsuunnitelma esiteltiin EU-komission aluepolitiikan johtajalle

Pohjois-Karjalaan ohjataan noin 56 miljoonaa euroa Oikeudenmukaisen siirtymän rahoitusta (JTF) seuraavan seitsemän vuoden aikana. Rahoituksen perusteena Suomessa on turpeen energiakäytön muutos. Tavoitteena on tukea muutoksen aiheuttamaa elinkeinojen kehittämistä ja uudistamista, koulutusta, tutkimusta sekä edistää turvesoiden ennallistamista ja jälkikäyttöä.

Tätä varten 14 maakunnassa on valmisteltu JTF-suunnitelma, ja Pohjois-Karjala on saanut omansa kommentoitavaksi ensimmäisten joukossa. Samassa vaiheessa ovat myös Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat.

Pohjois-Karjalan tilanteeseen tutustuivat 1.–2. joulukuuta EU-komission alue- ja kaupunkipolitiikan osastolta johtaja Slawomir Tokarski ja Suomen ja Viron JTF-ohjelmista vastaava johtaja Pekka Jounila. Työ- ja elinkeinoministeriötä edusti neuvotteleva virkamies Pasi Rantahalvari.

Vieraat tutustuivat torstaina 2.12. maakunnan JTF-valmisteluun ja suunnitelman sisältöihin. Ennen kaikkea he halusivat kuulla maakunnan toimijoiden ja nuorten näkemyksiä aluekehittämisestä ja talouden monipuolistamisesta. Vierailijat tutustuivat myös Neova Oyj:n Linnansuon turvetuotantoalueeseen Koverossa ja Savon Voiman Iiksenvaaran sähkö- ja lämpövoimalaitokseen.

Linnansuolla he saivat kuulla Koneurakointi Ikoset ay:n Aimo Ikoselta, miten energiaturpeen käytön väheneminen vaikuttaa yrittäjiin. Neova on ilmoittanut lopettavansa energiaturpeen tuottamisen vuoden 2022 aikana ja keskittyvänsä kasvu-, kuivike- ja aktiivihiiliturpeeseen.

- Päivä on ollut erittäin valaiseva. Olemme saaneet arvokasta tietoa Pohjois-Karjalan tilanteesta. Pidämme hyvänä myös nuorten osallistamista, totesi Pekka Jounila.

Pohjois-Karjalan JTF-suunnitelmaa on valmistellut maakuntaliiton ja ELY-keskuksen nimeämä ryhmä maakuntaliiton kehittämisjohtaja Risto Poutiaisen johdolla.

Slawomir Tokarski esittelee ottamaansa valokuvaa turpeenkuormauksesta Linnansuolla.

Lisätiedot

Ajankohtaista somejako

Sivu arviointi ja palaute