ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Kolin matkailun kasvu jatkuu

Kolin matkailun kasvu jatkuu

Ennusteen mukaan Kolin kansallispuistossa vierailee tänä vuonna ennätysmäärä, noin 208 000, matkailijaa. Mikäli arvio toteutuu, niin kasvua vuoteen 2010 olisi jo 50 prosenttia. On huomattava, että kaikki alueen matkailijat eivät kulje kansallispuiston mittareiden ohitse, joten kävijämäärä on todellisuudessa isompi.

2010-luvulla Koli on noussut neljänneksi tai viidenneksi suosituimmaksi kansallispuistoksi Suomessa. Samalla siitä on muotoutunut aidosti ympärivuotinen matkailukeskus. Käytännössä vain marraskuussa Kolilla on hiljaista.

Parkkipaikan ongelma pitää ratkaista


Suosio huomioiden, ei ole olekaan ihme, että Kolin parkkipaikkaongelmat nousevat julkisuuteen tämän tästä. Ne koskettavat koko ydin-Kolia eli Ukko-Kolia, Kolin kylää ja satamaa. Vaikein tilanne on pääsesonkeina: kesä- ja talvilomien sekä syksyn ruskan aikaan. Tänä vuonna, ilman tapahtumiakin, vilkkain päivä Ukko-Kolilla oli 28. syyskuuta!

Kolista hyötyvät kymmenet yrittäjät suoraan ja välillisesti koko maakunnan elinkeinotoiminta. Kansallismaisemien Kolia ei voi myöskään rakentaa sellaiseksi matkailukohteeksi, johon vain osalla olisi mahdollisuus tulla. Ei olekaan kenenkään etu, että parkkipaikkaongelmaa ei saada ratkaistua.

Kokonaistulo yli 20 miljoonaa
 

Metsähallituksen laskelmien mukaan Kolin kansallispuiston kokonaistulovaikutukset vuonna 2018 olivat 20,2 miljoonaa euroa. Kolilla on hyvin matkailupalveluita ja toiminta on ympärivuotista, joten luku on kolmanneksi suurin kaikista puistoista.

Iso osa tuloista tulee majoituksesta. Kolin majoitusliikkeet kattavat lähes kokonaan tilastoidut Lieksan yöpymismäärät. Samalla voidaan todeta, että iso osa majoitusyöpymisistä uupuu tilastoista. Nämä seikat johtuvat yritysten pienuudesta, jolloin niitä ei velvoiteta lähettämään majoitustietojaan Tilastokeskukselle.

Suuntaa antavan tilaston mukaan Lieksan alueen yöpymiset ovat kasvaneet noin 30 prosentilla 2010-luvulla. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä kasvua oli viime vuoteen verrattuna yli 10 prosenttia. Kasvu on ollut huomattavasti parempaa kuin keskimäärin Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Se on ollut hyvää, mutta ei tarpeeksi – majoitus ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin kävijämäärät. Majoituksen puolella kasvua ei jatkossa tule, mikäli emme saa nopeasti uusia investointeja käyntiin.

Koli.fi -sivuilla on avattu majoituksen superhaku


www.koli.fi -sivuille on avattu ns. majoituksen superhaku eli alueen majoitusvaihtoehdot kokoava varausjärjestelmä. Asiakas tietää nyt reaaliajassa majoituksen varaustilanteen ja voi varata suoraan haluamansa mökin tai huoneen verkossa. Superhaussa on aloitusvaiheessa 137 Lomarenkaan ja VisitKolin välityksessä olevaa mökkiä tai huoneistoa sekä yksi yksityisessä omistuksessa oleva majoituskohde, Kolin Kaskilinna. Järjestelmä kattaa lanseerausvaiheessa noin 40 prosenttia Kolin alueen mökki- majoituskapasiteetistä ja tarjonta laajenee vielä tänä vuonna.

Kolin tilanne näyttää hyvältä – Pohjois-Karjalan matkailun kärkikohteella menee monella saralla erinomaisesti. Tänäkin vuonna palvelutaso on parantunut uusien nähtävyyksien ja liikkeiden muodossa. Isot investoinnit muun muassa parkkipaikkoihin ja majoitukseen odotuttavat edelleen itseään. Olen kuitenkin toiveikas, että Kolin iso kuva 2050 -hankkeeseen liittyvä kaavoitustyö tuo näihin ongelmiin ratkaisuja.


Veli Lyytikäinen, toiminnanjohtaja
Kolin matkailuyhdistys ry

(Artikkeli on julkaistu Trendit-talouskatsauksessa 8.11.2019)

Lue lehti tästä

Sivu arviointi ja palaute