ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Rääkkylä on kokoaan suurempi kunta

Rääkkylä on kokoaan suurempi kunta

Manner-Suomen vesistöisimpiin kuntiin kuuluvassa Rääkkylässä on lähes yhtä paljon vapaa-ajan asuntoja kuin vakituisia. Se tarkoittaa sitä, että paikkakunnalla on palveluita ja elämää enemmän kuin asukasluvun perusteella voisi päätellä.

Rääkkylässä oli 2 066 asukasta viime vuoden lopussa. Harvassa tämän kokoisessa kunnassa toimii esimerkiksi rautakauppa, mutta Rääkkylässäpä toimii. Ja paljon muitakin yrityksiä.

Tämä johtuu siitä, että kunnassa on peräti 1 152 vapaa-ajan asuntoa. Vakituisia asuntoja on vain 275 kappaletta enemmän. Vapaa-ajan asukkaat viettävät mökeillään paljon aikaa ympäri vuoden ja käyttävät silloin tietenkin paikallisia palveluita.

Rääkkylässä toteutettiin viime kesänä koronatilanteeseen räätälöity kysely vapaa-ajan asukkaille. Kyselyyn vastanneista ympäri vuoden vapaa-ajanasunnolla vietti aikaansa yli puolet. Vietetty aika vaihteli viikosta yli 30 viikkoon. Yleisimmin Rääkkylässä viihdytään 6–10 viikkoa vuodessa.

Puolet vastanneista ilmoitti tekevänsä etätöitä mökiltä käsin, ja tämä onnistuukin hyvin kattavan kiinteän valokuituverkon ansiosta.

- Rääkkylässä monipaikkaisuus todentuu sananmukaisesti. Meillä on vesiä, peltoja, metsiä, saaria ja manteretta. Työnteko onnistuu paikallisesti ja etänä. Vapaa-aikakin sujuu ahkeroiden tai laiskotellen, vs. kunnanjohtaja Yrjö Eronen sanailee.

Digitalisaatiosta puhutaan paljon, ja Rääkkylä on mukana tässä kehityksessä. Mutta perusasiat pitävät edelleen pintansa: mökkiläisten mielestä parasta Rääkkylässä ovat rauhallisuus, luonto, vesistöt, karjalanpiirakat, ruisleipä sekä avuliaat ja ystävälliset ihmiset.

Pohjois-Karjalan maakunnan aluerajojen katsotaan syntyneen vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa. Tänä vuonna Pohjois-Karjala täyttää siis 300 vuotta. Juhlavuoden videosarjassa vieraillaan kaikissa maakunnan 13 kunnassa. Rääkkylän videossa tapaamme villiyrttikouluttaja ja tietokirjailija Raija Kivimetsän. Videon voi katsoa alla olevan linkin kautta.

 

Raija Kivimetsä kerää villiyrttejä tuohikoriin.

Lisätiedot

Ajankohtaista somejako

Sivu arviointi ja palaute