ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Maakuntahallituksen kokouspäätökset

Maakuntahallituksen kokouspäätökset

Maakuntahallitus totesi, että maakuntajohtajan rekrytointiprosessi on syytä aloittaa hyvissä ajoin ja tavoitteena on julistaa virka haettavaksi tammikuun 2020 maakuntahallituksen kokouksessa. Tavoitteena on, että henkilön valinta tehdään maakuntavaltuuston kokouksessa kesäkuussa 2020 ja että uusi maakuntajohtaja aloittaa tehtävässään viimeistään 1.1.2021.

 
Uudelle verkostolle 50 000
Euroopan Metsäinstituutti (EFI) on perustamassa European Bioregions Facility'ä tukemaan alueiden innovaatioita, verkostoitumista ja toimintatapojen vaihtoa alueiden välisellä yhteistyöllä. Tätä tehdään mm. seuraavilla alueilla: innovaatiot, infrastruktuurit ja alueelliset ekosysteemit sekä investoinnit. Toiminnan kattoteemana on alueelliset toimet eurooppalaisen metsäpohjaisen biokiertotalouden edistämiseksi. EFI hakee em. verkostoon 3 - 5 aluetta neljän vuoden pilotointiajaksi. Maakuntaliitto osallistuu verkostoon 50 000 eurolla tulevaisuusrahastosta.
 

Metsä- ja ilmastoasiantuntijaksi Sari Pitkänen
Maakuntaliitossa avoinna olleeseen metsä- ja ilmastoasiantuntijan toimeen valittiin maa- ja metsätieteiden tohtori Sari Pitkänen. Metsä- ja ilmastoasiantuntijan tehtävään kuuluvat ilmasto- ja energiaohjelmatyö, metsäbiotalouden asiantuntijatyö sekä laajemmin luonnonvarojen kestävään käyttöön ja kiertobiotalouteen liittyvien asioiden valmistelutyö. Tehtävä sisältää alueellisten toimijaverkostojen lisäksi toimimista kansainvälisissä verkostoissa.
 

Rahoitusta Joensuun kasvustrategialle, digituelle ja teollisuuden kilpailukyvylle
Maakuntahallitus myönsi Joensuun kasvustrategian ja kasvusopimuksen valmistelulle 72 905 euroa AIKO-rahaa. Projektissa on tavoitteena toteuttaa Joensuun kasvustrategian valmistelu ja siihen liittyvät taustaselvitykset sekä tehdä valmistelevia toimenpiteitä tulevaa kasvusopimusta varten. Lisäksi jatketaan kasvusopimuskaudella 2016 - 2019 luotua toimintatapaa mm. uusien matkailun kasvuun liittyvien toimien muodossa.

Digituki Pohjois-Karjala -hankkeelle myönnettiin rahoitusta tulevaisuusrahastosta 62 520 euroa. Digituen alueellisen koordinaation tavoitteena on taata digituen saatavuus alueella niiden henkilöiden auttamiseksi, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään digitaalisia palveluja.

Koordinoijan tehtävänä on alueen digituen tarpeen ja tarjonnan kartoittaminen, digituen verkoston kokoaminen, digituen saatavuuden ja tarjonnan kehittäminen yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa, digituen tunnettavuuden kehittäminen ja aktiivinen viestintä alueen digituesta sitä tarvitseville.

Rahoitusta sai myös Teollisuuden kilpailukyky -hanke. Sen tavoitteena on tuotannollisten yritysten kilpailukyvyn kehittäminen tuotantoautomaation avulla, metalli-, muovi- ja työvälinealojen houkuttelevuuden ja imagon parantaminen osaavan työvoiman saamiseksi sekä uusien investointien houkutteleminen maakuntaan. Hanke kohdistuu Joensuun, Keski-Karjalan ja Pielisen-Karjalan seutukuntiin, joissa toimenpiteet painottuvat kunkin seutukunnan erityispiirteisiin. Hakijoina ovat Business Joensuu Oy, Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy ja Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy. Hankkeen kokonaisbudjetti on 788 094 euroa ja se sai EAKR- ja valtion rahoitusta 663 658 euroa.


Itä-Suomen liikuntaneuvostoon jäsenet

Maakuntahallitus päättää esittää, että Itä-Suomen liikuntaneuvostoon valitaan: Lieksan kaupungin liikunnan lehtori Pirjo Rämänen, Joensuun kaupungin liikuntasuunnittelija Anu Korhonen, Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen ja Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n aluejohtaja Jari Hurskainen.

Liikuntaneuvostossa tulee olla kattavasti edustettuina liikunnan eri toimialueet, liikunnan kansalaisjärjestöt ja kunnat sekä alueelliset ja kielelliset näkökohdat. Neuvoston toimikausi on neljä vuotta.

Lisätietoja

maakuntahallituksen pj. Hanna Huttunen p. 040 067 3114
maakuntajohtaja Risto Poutiainen p. 040 546 9649

Sivu arviointi ja palaute