ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Kaksi kovaa: metalli ja elintarvike

Kaksi kovaa: metalli ja elintarvike

Nurmes-Valtimo -alueen monipuolinen elinkeinorakenne ja pienyritysvaltainen liiketoiminta ovat säilyttäneet eri toimialojen liikevaihdon kehityksen varsin vakaana. Alueen kannalta merkittävien toimialojen - metalliteollisuuden ja elintarviketeollisuuden - vahva kasvu jatkui edelleen alkuvuonna. Molempien toimialojen liikevaihdon kehitys koko Pielisen Karjalassa oli koko maan kasvua korkeampaa.

Metalli- ja elintarvikeyritysten näkymät Nurmes-Valtimo -alueella ovat hyvät myös loppuvuoden 2019 osalta. Kummallakin toimialalla investoidaan jatkuvasti ja luodaan näin edellytyksiä myönteisen kehityksen jatkumiselle.

Vahva kasvu lisää laite- ja koneinvestointien lisäksi myös tarvetta toimitilarakentamiselle. Esimerkiksi Pielispakari Oy toteuttaa historiansa suurinta investointia, joka kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin. Jatkossa vuosituotanto voi olla peräti sata miljoonaa piirakkaa. Yritykset ovat Nurmes-Valtimo -alueella rekrytoineet alkuvuonna edelleen uusia työntekijöitä lähes viime vuoden malliin, mutta jatkossa yleinen talouskasvu määrittelee tähän tahdin.

Metsäsektorin merkitys on Nurmes-Valtimo -alueelle suuri ja huippusuhdanteen lasku ja vaikea markkinatilanne puraisivat kasvun terän näiltä toimialoilta. Tämä on merkittävin tekijä, joka veti koko Pielisen Karjalan alueen liikevaihdon kehityksen lievään laskuun. Myös pientalotuotannon loppuminen alueelta heijastuu vielä liikevaihdon vertailulukuihin.

Loppuvuoden osalta odotukset ovat Nurmes-Valtimo -alueella korkealla niin matkailun, metallin kuin elintarvikealan osalta. Matkailussa sesonki on jo jatkunut kesäkuusta elokuulle saakka ja alueella tehdään yritysten toimesta vahvaa toiminnan kehittämistä. Paikallinen yritys Äksyt Ämmät Oy on aloittanut matkailupalveluiden myynnin verkkokaupan kautta.

-
Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES:n toimitusjohtaja Minna Heikkisen teksti Trendit-talouskatsauksesta.

Lue Trendit-lehti tästä

Sivu arviointi ja palaute