ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Digituen kehittämistä jatketaan uusin voimin

Digituen kehittämistä jatketaan uusin voimin

Joensuulainen Minna Tuuva aloitti vuodenvaihteessa määräaikaisena projektisuunnittelijana Digituki Pohjois-Karjalassa -hankkeessa. Tuuva vastaa hankkeen ja maakunnan digituen viestinnästä. Hän osallistuu myös hankkeen kehittämistyöhön.

Projektisuunnittelija Minna Tuuva.

Minna Tuuvalle   Digituki Pohjois-Karjalassa -hanke on tuttu edellisen työnsä kautta. Hän työskenteli aiemmin järjestökehittäjänä Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksessä, ja toimenkuvaan kuuluivat myös järjestöjen digiosaamiseen liittyvät asiat.

- On helppo aloittaa, kun tunnen kentän.

Koulutukseltaan Tuuva on kulttuurintutkija (FM). Hän on perehtynyt ITE-taiteeseen.

- Kulttuurintutkijana minua kiinnostaa, miten digitalisaatio vaikuttaa ihmisten elämään ja miten digipalveluiden sisältöjä kehitetään. Olen myös kiinnostunut tekniikasta, minusta on kiva päivittää nettisivuja.

Hankkeen tämän vuoden tavoitteena on lisätä digituen saatavuutta ja tunnettuutta. Digitukea tarvitsevat esimerkiksi seniorit, maahanmuuttajat ja erityistä tukea tarvitsevat. Mutta taidoissa voi olla puutteita kenellä vaan.

- Meistä jokainen tarvitsee digitukea jossain vaiheessa, Tuuva sanoo.

Tänä vuonna on tarkoitus avata ”digitukiväylä” eli maakunnan asukkaat voivat lähettää sähköisiin palveluihin ja älylaitteisiin liittyviä tukipyyntöjä alueelliselle verkostolle esimerkiksi postikortilla tai sähköpostilla. Voi sanoa, että tuen tarvitsija on jo edistyneellä tasolla, jos hän osaa lähettää tukipyynnön sähköpostilla.

- Ainakaan näin korona-aikana digituki ei tavoita siellä alkupäässä olevia käyttäjiä eli heitä, jotka tarvitsevat jonkun mukaan kauppaan ostamaan laitetta.

Tuuva uskoo, että kannustavalla neuvonnalla päästään hyviin tuloksiin.

- Ihmisten pitää vaan rohkeasti kokeilla itse. Ja siitä ajattelusta pitää päästä eroon, että on tyhmä, jos ei osaa.

Hän toteaa, että myös sähköisten palveluiden käyttäjälähtöisyydessä olisi parantamisen varaa.

- En ihmettele, jos ihmisillä menee hermot, Tuuva hymyilee.

Mitä on digituki?

  • Valtiovarainministeriö myöntää maakuntien liitoille avustusta digituen alueelliseen koordinaatioon.
  • Työtä koordinoi Digi- ja väestötietovirasto.
  • Maakuntien liitot kokoavat alueensa digitukea tarjoavat toimijat yhteen ja huolehtivat palveluiden löydettävyydestä.
  • Digitukea tarjoavat kunnat, julkisen hallinnon toimijat, järjestöt, erilaiset hankkeet ja yritykset.
Valtakunnallisen digitukiverkoston logo

Lisätiedot

Ajankohtaista somejako

Sivu arviointi ja palaute