maakuntavaalit pääkuva

Maakuntavaalit

Maakuntavaalit


Ensimmäisten maakuntavaalien ajankohta on tällä hetkellä epäselvä. Hallitus ilmoittanee ajankohdan piakkoin.

Maakuntavaaleissa maakunnan asukkaat pääsevät valitsemaan maakuntavaltuuston, johon tulee Pohjois-Karjalassa 59 jäsentä.

Maakuntavaltuustolla on väliä, sillä se käyttää ylintä päätösvaltaa Pohjois-Karjalassa - se siis vastaa maakunnan toiminnasta ja taloudesta. Maakunnan budjetti on vuosittain lähes miljardin.

Ajatusmaailma muuttuu sikäli, että maakuntavaltuustossa ei ole kuntakohtaisia edustajapaikkoja. On myös huomioitava, että maakuntavaltuutettu ei ole yksittäisen kunnan edustaja, vaan hän on oman maakuntansa edustaja. Hänen pitää siis kantaa huolta Pohjois-Karjalan menestyksestä.

Maakuntavaltuusto järjestäytynee tällä tietämällä vuoden 2019 aikana ja alkaa sen jälkeen tekemään päätöksiä uuden Pohjois-Karjalan maakunnan toiminnasta.  Vastuu palveluiden järjestämisestä siirtyy maakunnalle tämänhetkisen tiedon mukaan 1.1.2021.

Maakuntavaltuusto asettaa maakuntahallituksen ja maakunnan muut toimielimet sekä valitsee maakuntajohtajan. Maakuntavaltuuston toimikausi on neljä vuotta, tosin ensimmäinen toimikausi on hieman lyhyempi. Jatkossa maakuntavaalit järjestetään samaan aikaan kuntavaalien kanssa.

Pohjois-Karjalassa toivotaan mahdollisimman suurta äänestysaktiivisuutta - tavataan siis vaaliuurnilla!
 

Yhteyshenkilöt: Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimissä vaalien järjestelystä vastaa hallintoasiantuntija Jari Aho ja viestinnästä viestintäpäällikkö Rauno Jussila. Heidän yhteystietonsa löytyy tästä.

Lisätietoa maakuntavaaleista
 

Alueuudistus.fi-sivustolla

Vaalit.fi-sivustolla

Kuntaliiton muistio Vaalikelpoisuus maakuntavaltuustoon

Sivu arviointi ja palaute