ajankohtaista pääkuva

Ajankohtaista

angle-left Voisiko paremman joukkoliikenteen saada halvemmalla

Voisiko paremman joukkoliikenteen saada halvemmalla

Maakunta- ja sote-uudistuksen myötä myös Pohjois-Karjalan joukkoliikennettä on mahdollista trimmata uuteen uskoon.

Pohjois-Karjalan maakuntauudistuksen suunnittelijoiden työpöydällä rakennetaan vaihtoehtoja, joilla järjestettäisiin lähitulevaisuuden joukkoliikenne nykyistä halvemmalla, mutta samalla laadukkaammin. Tällaisella joukkoliikenteellä tarkoitetaan yleensä kuntien välistä tai maakunnan rajan ylittävää liikennettä, joka on julkisesti tuettua.

Tällä hetkellä Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon joukkoliikenteen hankinnoista ja saatavuudesta vastaa Pohjois-Savon ELY-keskus. Se on siis kolmen maakunnan toimivaltainen viranomainen. Vuonna 2017 sen valtiolta saama rahoitus liikenteen järjestämiseen oli hieman yli kuusi miljoonaa euroa.

ELY-keskuksen keskeisenä tehtävänä on hankkia joukkoliikenteen vuoroja ja päättää asiakkaiden lippuhinnoista. Tarjonta painottuu arkipäiviin, erityisesti aamuihin ja iltapäivään. Tärkeimpiä käyttäjäryhmiä ovat opiskelijat ja työmatkustajat.

ELY-keskuksen lisäksi toinen keskeinen toimija Pohjois-Karjalan joukkoliikenteessä on Joensuun kaupunki. Se huolehtii Joensuun, Kontiolahden ja Liperin Jojo-liikenteestä eli on tämän kuntakolmikon joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen.

Kustannuksia alas yhdistämällä kyytejä

Nyt valtakunnallisen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluvaiheessa esityksenä on, että maakunnnan joukkoliikenteen palvelutasosta ja rahoituksesta vastaisi tuleva Pohjois-Karjalan maakunta -organisaatio. Päätöksiä näistä tekee siis aikanaan valittava uusi maakuntavaltuusto. Muutos joukkoliikenteen vastuussa tapahtuisi uudistuksen tullessa voimaan vuonna 2021.

Kun joukkoliikenteen palvelutasosta ja rahoituksesta vastaa maakunta, sillä on mahdollista yhdistää aiempaa kattavammin kaikkea julkisesti tuettua joukkoliikennettä, kuten kuntien välistä linja-autoliikennettä, sote-liikennettä ja yhteistyössä kuntien kanssa koulukuljetuksia ja asiointiliikennettä.

Lisäksi VR:n nykyinen osto- ja velvoiteliikenne siirtynee rautatieliikenteen kilpailulle avaamisen jälkeen maakuntien järjestettäväksi, joten maakunta voi halutessaan järjestää myös alueellista rautatieliikennettä.

Rahoitus maakunnan hyppysiin

Tulevaisuudessa maakunta saa valtiolta rahoituksen sille määriteltyihin tehtäviin. Joukkoliikenteen rahoitusosuutta ei ole ennakkoon korvamerkitty eli maakunta saa itse päättää rahoituksen määrän.

- Kustannusten säästön ydin on juuri kyytien yhdistelyssä - erityisesti täällä pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen Pohjois-Karjalassa. Toki yhdistelyssä tulee huomioida asiakkaiden yksilölliset tarpeet, toteaa liikenneasiantuntija Jyrki Suorsa Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

- Maakunnan kannattaa perata tarkalla sihdillä julkisen henkilöliikenteen ja koko logistiikan kulut, jotka ovat vuositasolla jopa 60-70 miljoonaa Pohjois-Karjalassa. Näistä voi tulevaisuudessa helposti nipistää pois turhia hukkamiljoonia.

Syrjäseudun joukkoliikenne tarvitsee tukea

Pohjois-Karjalassa ei saavuteta riittävää joukkoliikenteen palvelutasoa markkinaehtoisesti, joten maakunnan kannattaa olla mukana toimijana, jotta alueen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeet pystytään huomioimaan nykyistä paremmin.

Toimiva joukkoliikenne on Pohjois-Karjalalle selkeä vetovoimatekijä. Se mahdollistaa opiskelijoiden asumisen kotipaikkakunnalla ja joustavan kulkemisen oppilaitoksiin. Lisäksi se mahdollistaa säästöt kaiken henkilömatkustamisen kustannuksissa. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, joukkoliikenne tukee ilmastotalkoita.

Parhaillaan ollaan tekemässä selvitystä millaisia yhteistyön ja tehostamisen paikkoja joukkoliikenteen ja yleensäkin logistiikan suhteen tulevalla maakunnalla ja Pohjois-Karjalan kunnilla on. Huomiota ollaan kiinnittämässä muun muassa koulukyytien järjestämiseen.

SomeShare

Sivu arviointi ja palaute