Rahoitus pääkuva

Hankkeilla työtä ja kilpailukykyä

Hankkeilla työtä ja kilpailukykyä

Hankerahoituksella rakennetaan elinvoimaista, osaavaa, yritteliästä ja hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa.

Käytössämme on kolme päärahoitusmuotoa. Voimme myöntää hankkeille Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta. Lisäksi voimme antaa rahoitusta AIKO-ohjelmasta ja Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta.

Tavoitteenamme on ohjata EU- ja kansallista rahoitusta siten, että niiden kautta saadaan vaikuttavuutta maakunnan kehittämiseen. Kehitämme hankkeiden vaikuttavuutta mittaavia järjestelmiä ja lisäämme hankkeiden välistä koordinaatiota.

EU-ohjelmakaudella 2014–2020 toteutamme ohjelmien teemahakuja. EU-rahoitusta haetaan erikseen ilmoitettuina hakuaikoina ja kulloinkin määriteltyjä painotuksia noudattaen. Rahoitusta voivat hakea yritykset, julkiset yhteisöt sekä yksityiset henkilöt.

Ajankohtaista

angle-left Aktiivisuus ja osaaminen on palkittu maakunnan EU-rahoituksen saannissa

Aktiivisuus ja osaaminen on palkittu maakunnan EU-rahoituksen saannissa

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on onnistunut hyödyntämään kansainvälisen hanketoiminnan mahdollisuudet oman toimintansa ja toimintaympäristönsä tukemisessa.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on osallistunut ohjelmakaudella 2014 – 2020 tähän mennessä kymmeneen kansainväliseen hankkeeseen, joita on rahoitettu kuudesta eri rahoitusohjelmasta. Maakuntaliiton oma osallistuminen kansainväliseen hanketoimintaan ei ole itseisarvo, vaan hankkeiden tulee sopia maakuntaliiton rooliin ja mahdollistaa myös muiden maakunnan toimijoiden osallistumisen.

Kansainvälisellä hanketoiminnalla tarkoitetaan tässä EU:n erillisohjelmia eli suoraa EU-rahoitusta, joka on haettavissa ilman aluekohtaisia kiintiöitä. Rahoituksen saaminen riippuu vahvasti toimijan omasta osaamisesta ja aktiivisuudesta.

POKAT 2021 -maakuntaohjelma määrittää ne kehittämisen painopisteet, joiden kansainvälisiin hankkeisiin osallistumista tuetaan ja joihin osallistutaan itse.

Kansainvälisten hankkeiden Pohjois-Karjalan maakuntaliiton osuuksien kokonaisbudjetti on 1,4 miljoonaa euroa, josta ulkopuolisen tuen osuus on 1,2 miljoonaa euroa. Näissä hankkeissa työskentelee päätoimisesti viisi työntekijää.

Pohjois-Karjalan kansainvälisten hankkeiden toimialat liittyvät metsäbiotalouden ja energiatehokkuuden alojen strategiatyöhön, julkisten palvelujen uudelleenjärjestämiseen, vesiliikenteen kehittämiseen, logistiikkaverkostojen kehittämiseen, julkisen liikenteen kehittämiseen harvaan asutuilla alueilla, kiertotalouteen, vähähiiliseen talouteen ja pk-yritysten kilpailukykyyn matkailualalla.

Sivu arviointi ja palaute