Vammaisneuvosto on eri tavoin vammaisten ihmisten asiantuntijatyöryhmä ja yhteistyöfoorumi vammaisille ja kaupungin virkamiestahoille sekä päättäjille. Lieksassa on toiminut 1980 -luvulta lähtien kunnallinen vammaisneuvosto.
Vammaisneuvoston jäsenistön nimittää kaupunginhallitus joka toinen vuosi. Vammaisjärjestöillä on mahdollisuus esittää oman järjestönsä jäsentä vammaisneuvostoon. Toivottavaa on, ettei vammaisneuvoston jäsenistö pysy samana vuodesta toiseen. Järjestön aktiivisuudesta riippuu kuinka hyvin oma ääni vammaisneuvostossa tulee huomioon otetuksi. Myös yksityisellä vamman omaavalla henkilöllä tai hänen läheisellään on mahdollisuus ottaa vammaisneuvostoon yhteyttä mikäli hänen tiedossaan on epäkohtia, joita mahdollisesti voitaisiin vammaisneuvoston toimesta korjata.
Kokoukset, aloitteet, esitykset ja lausunnot ovat vammaisneuvoston perustyötä. Neuvosto ottaa kantaa ja antaa ohjeita mm.
- tiedonvälitykseen - asemakaavoitukseen - kaupunkisuunnitteluun, -asumiseen ja rakentamiseen - joukko- ja kevytliikenteen suunnitteluun ja toteuttamiseen - sosiaali- ja terveyspalveluihin - kulttuuriin, urheiluun ja vapaa-ajan harrastuksiin - opetustoimeen
Lieksan Vammaisneuvoston puheenjohtaja vv.2007 - 2008:
Helvi Ahvenainen Harjupellontie 5 A 8 81700 LIEKSA
puh: (013) 531 1678 050-463 5841
Linkkejä:
Valtakunnallinen vammaisneuvosto
Vammaispalvelulaki, 13§
10.9.2007 12:00
|