Sopeutumisvalmennus - apua ja tukea suurissa elämänmuutoksissa
Sopeutumisvalmennus on tarkoitettu tueksi ja avuksi vammaiselle ja hänen läheisilleen. Sopeutumisvalmennus voi olla neuvontaa tai käytännöllistä ohjausta esimerkiksi asumisessa. Myös tukiviittomien opetus on sopeutumisvalmennusta.
Sopeutumisvalmennukseen voi hakeutua silloin, kun vammaisuus on uusi asia tai esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Valmennusta järjestetään kursseina ja joskus myös yksilöllisesti. Sopeutumisvalmennusta järjestävät muun muassa vammais- ja potilasjärjestöt Kelan ja Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Myös kuntoutusohjaajat järjestävät sopeutumisvalmennusta alueillaan. Kurssimuotoista sopeutumisvalmennusta järjestetään eri-ikäisille tai eri tavoin vammaisille ihmisille. Yksittäisille vammaryhmille suunnattuja kursseja voi kysellä diagnoosipohjaisista vammaisjärjestöistä ja laajemmalle kohderyhmälle suunnattuja kursseja järjestää esimerkiksi Invalidiliitto.
Tärkeä osa sopeutumisvalmennusta on vertaistuki. Osallistujia yhdistää usein sama tai samankaltainen vamma tai sairaus, mikä mahdollistaa kokemusten vaihdon vammaisten henkilöiden ja perhekursseilla myös perheenjäsenten kesken. Usein kursseilla työskentelee tai luennoi henkilöitä, joilla on omakohtaista kokemusta kyseisen vamman tai sairauden kanssa elämisestä. Myös yksilöllisessä sopeutumisvalmennuksessa tarjoutuu mahdollisuus vertaistukihenkilöiden tapaamiseen.
Hakeminen ja taloudellinen tuki
Sopeutumisvalmennuskursseille haetaan Kelan tai kurssin järjestäjän kautta. Sopeutumisvalmennukseen osallistumiseen voi hakea taloudellista tukea kotikunnalta. Mikäli osallistumisesta aiheutuu ansionmenetystä kuntoutukseen osallistujalle tai esimerkiksi vammaisen lapsen vanhemmille, tuolta ajalta voi hakea Kelan kuntoutusrahaa.
Osa järjestöistä hoitaa keskitetysti maksusitoumusten hakemisen kursseille valituille asiakkaille, osassa asiakas toimittaa hakemuksen kotikunnalle itse. Kelan rahoittamissa kursseissa hakemus tehdään Kelan paikallistoimistoon joko suoraan tai kurssista vastaavan järjestön kautta. Yleensä hakulomakkeessa tai hakuohjeissa on maininta mahdollisesta maksusitoumuksen hakemisvelvollisuudesta. Vaihtoehtoisesti pyydetään asiakkaan suostumusta siihen, että järjestö saa hakea maksusitoumuksen hänen puolestaan. Mikäli kurssi on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama, kurssi on osallistujille maksuton.
Kotikunnan tuki sopeutumisvalmennukseen ei ole subjektiivinen oikeus vaan kunta myöntää sitä määrärahojen puitteissa. Tukea haetaan kirjallisesti, joko määrätyllä hakulomakkeella tai avoimella hakemuksella. Hakemuksessa on aina perusteltava tarkasti, miksi tarvitsee tukea. Päätöksen tuesta tekee vammaispalveluista vastaava sosiaalityöntekijä. Päätös on aina yksilöllinen ja vammaisuus määritellään aina suhteessa haettavaan palveluun ja hakijan olosuhteisiin. Asiakkaan tulot ja varallisuus eivät vaikuta avustuksen saamiseen vaan avustuksen perusteena on aina vammaisuus ja vammaiselle palvelusta tuleva apu.
Lieksassa tukea sopeutumisvalmennukseen osallistumiseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella tai sähköisellä lomakkeella sosiaali- ja terveystoimesta. Hakemukseen liitetään lääkärintodistus ja mahdolliset muut lausunnot ja selvitykset, esim. kustannusarvio. Asiakas saa päätöksen kirjallisena. Katso myös: Yleistä vammaispalveluista - Päätös ja muutoksenhaku
Tiedustelut johtava sosiaalityöntekijä puh. 04010 44305, sosiaalityöntekijä (vanh.palv.) puh.04010 44313 ja sosiaalityöntekijä (vamm. palv.) 04010 44311
Linkit
Sähköinen hakemuslomake Lieksan vammaispalveluihin (suojattu yhteys)
Järjestöt
PKSSK, Kuntoutusklinikka
Vapaamuotoisen hakemuksen malli
Vammaispalveluasetus, 15§
Sosiaali- ja terveysministeriö, sopeutumisvalmennus ja kuntoutusohjaus