Vammaispalvelut arjen tukena
Apua arkipäivän askareissa voi tarvita vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi esimerkiksi liikkumisessa omassa kodissa, pukeutumisessa, peseytymisessä, ruokailussa, kotitöiden tekemisessä, kuulemisessa, puhumisessa, näkemisessä, tiedotusvälineiden seuraamisessa, liikkumisessa kodin ulkopuolella, osallistumisessa tapahtumiin, asioiden hoitamisessa virastoissa, erilaissa palvelupisteissä, kaupoissa ja yrityksissä.
Arjessa selviytymisen tueksi voi hakea vammaispalvelulain mukaisia palveluja oman kunnan sosiaalitoimesta. Palveluja voi saada, jos vamma tai pitkäaikainen sairaus aiheuttaa erityisiä ja pitkäaikaisia vaikeuksia selvitä arjessa. Joidenkin palvelujen kohdalla myös kunnan määrärahat vaikuttavat palvelujen saamiseen. Tiedot palveluista ja niiden saamisesta löytyy seuraavista linkeistä:
Apuvälineet
Henkilökohtainen avustaja
Kuljetuspalvelut
Kuntoutusohjaus
Sopeutumisvalmennus
Tulkkipalvelut
Ylimääräiset erityisravintokustannukset Ylimääräiset vaatetuskustannukset
Katso myös asumisen palvelut : Asunnon muutostyöt
Asuntoon kuuluvat kiinteät laitteet Palveluasuminen
sekä:
Yleistä vammaispalveluista ja Yleistä taloudellisista tuista
Jos et ole oikeutettu vammaispalveluihin tai ne eivät riitä Apua voi ostaa myös itse yksityisiltä palvelun tuottajilta. Kustannuksiin on mahdollista hakea kotitalousvähennystä verotuksessa. Lieksan yksityiset palveluntuottajat ja tietoa kotitalousvähennysestä löydät seuraavista linkeistä:
Yksityiset palvelun tuottajat
Kotitalousvähennys
Monilla paikkakunnilla toimii myös järjestöjen ja yhdistysten vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka auttavat arkisissa asioissa kuten kaupassa käynnissä. Lieksassa vapaaehtoisia avustajia välittää Lieksan Tukipiste.
26.10.2007 10:25
|