Pohjois-Karjalan MAAKUNTALIITTO   Etusivulle Palaute Yhteystiedot Kartta In English

Kansainvälinen toiminta

Aluekehityslain mukaan maakuntaliitto hoitaa tehtäviinsä liittyviä kansainvälisiä asioita ja yhteyksiä. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on aktiivinen rahoittaja, neuvoja ja toimija kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kansainvälisten hankkeiden ja verkostojen merkitys tulee jatkossa korostumaan kehittämisvälineinä, sillä tähän saakka rakennerahastotuet ovat pääosin toimineet tässä roolissa. Perinteinen rakennerahastorahoitus tulee kuitenkin uuden ohjelmakauden loppuvuosina pysyvästi vähenemään.


 

Pohjois-Karjalan Eurooppa-strategia

Vuonna 2004 hyväksytty Pohjois-Karjalan Eurooppa-strategia luo suuntaviivat Pohjois-Karjalan kansainvälisen toimintaympäristön kehittämisen painotuksille vuoteen 2010 saakka. Maakuntaliitolla on yleisvastuu strategian edistämisestä ja seurannasta. Maakuntaliitto toimii Eurooppa-strategian mukaisesti maakunnan aluekehitystä tukevissa kansainvälisissä hankkeissa aktiivisena toimijana ja maakunnallisten hankkeiden kokoajana. Maakuntaliitto toteuttaa mm. EU:n erillisohjelmien tukirakennehanketta EUFUNDia ja on aktiivinen toimija erityisesti alueiden välistä yhteistyötä edistävissä Interreg IIIB- ja IIIC-ohjelmissa, mm. Change on Borders-, Baltic Biomass Network- ja Spatial North -hankkeissa.   

 

Pohjois-Karjalan Eurooppa-strategia (PDF)

 

 

Eurooppalaiset järjestöt

Maakuntaliitto toimii jäsenenä eurooppalaisissa organisaatioissa ja verkostoissa: Euroopan Raja-alueiden Liitossa (AEBR), Euroopan Itäisten Ulkorajojen Verkostossa (NEEBOR), Euroopan Alueiden Liitossa (AER) sekä Eris@-verkostossa (tieto­yhteiskunta). Maakuntaliitolla on edustaja AEBR:n, Eris@n ja NEEBORin hallituksissa. Yhteistyötä tehdään sekä EU:n että EU:n ulkopuolisten alueiden kanssa.

 

NEEBOR (Euroopan Itäisten Ulkorajojen Verkosto)
AER (Euroopan Alueiden Liitto, Assembly of European Regions)
AEBR (Euroopan Raja-alueiden Liitto, Association of European Border Regions)

Eris@ (European Regional Information Society Association)
Euroopan Unionin Alueiden komitea


Itä-Suomen EU-toimisto


Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla on Etelä-Savon maakuntaliiton sekä Kainuun maakunnan ja Pohjois-Savon liittojen kanssa yhteinen toimisto, Itä-Suomen EU-toimisto, Brysselissä. Toimiston tehtävänä on mm. Itä-Suomen maakuntien etujen ajaminen Brysselissä, EU:n erillisohjelmista tiedottaminen, yhteistyökumppaneiden hakeminen yhteishankkeisiin sekä Itä-Suomen markkinointi Brysselissä. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto vastaa EU-toimiston taloushallinnosta.

Toiminnan keskeisiä tavoitteita

  • Edunvalvonta ja Itä-Suomea koskevien asioiden seuranta
  • EU-rahoituksen seuranta ja hanketyön tuki
  • Itä-Suomen osaamisen markkinointi Brysselissä
  • EU-tuntemuksen parantaminen ja toiminnan tukeminen alueiden toimijoiden keskuudessa.

Itä-Suomen EU-toimisto


Euregio Karelia

Euregio Karelia on Suomen kolmen maakunnan - Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan - sekä Venäjän Karjalan tasavallan muodostama alue. Juridisesti se on kansainvälinen yhteisö, jonka puitteissa Karjalan tasavallan sisällä vallitsevat Venäjän Federaation ja Karjalan tasavallan lait sekä Suomen puolella Suomen lait. Toiminnan perustana on alueiden yhteinen tahto parantaa yhteistoiminnan avulla alueiden väestön elinolosuhteita. 141.gif

Euregio Karelia ei ole yksi malli, vaan jatkuva prosessi, jossa yhteistyötä tehdään konkreettisella tasolla rajan molemmilla puolin yhteisen päämäärän hyväksi.

Euregio Karelian toiminnan lähtökohtana olevat tavoitteet

  • Edistää alueen ihmisten ja organisaatioiden rajan yli tapahtuvaa toimintaa helpottamalla rajamuodollisuuksia ja edistämällä uusien rajanylistyspaikkojen avaamista.
  • Edistää alueen ihmisten hyvinvointia lisäämällä työllisyyttä ja edistää tasa-arvon toteutumista.
  • Edistää elinkeinojen kehittymistä parantamalla raja-alueiden infrastruktuuria kuten raja-asemien toimivuutta, tie- ja tietoliikenneyhteyksiä, kunnallistekniikkaa ja ympäristöolosuhteita.
  • Edistää asukkaiden turvallisuutta torjumalla kansainvälistä rikollisuutta.
  • Edistää EU-rahoituksen samoin kuin muun rahoituksen saamista alueen yhteisiin hankkeisiin.
  • Lisätä ihmisten välistä yhteistoimintaa kulttuurin alalla .
  • Yhteensovittaa Naapuruusohjelma Euregio Karelia -hankkeita ja lähialueyhteistyöhankkeita aluetasolla oman toimivaltansa puitteissa.
  • Selkeyttää pohjoisen ulottuvuuden käsitettä alueiden näkökulmasta kehittämällä alueellisia yhteistyömalleja EU:n ulkorajoilla.

Euregiokarelia.fi
Karjalan tasavalta

16.10.2009 12:48