![]() |
Etusivulle Palaute Yhteystiedot Kartta In English |
|
Hyvinvointipalvelujen uudet mallit Itä-Suomen ikääntyville (IKI)
Itäsuomalaisen hankkeen tavoitteena on vastata ikääntyvän väestön kasvavaan palvelutarpeeseen ja vahvistaa monitoimijuuteen ja -tuottajuuteen perustuvien toimintamallien syntymistä ja levittämisestä Itä-Suomessa. Ikääntymiseen ja itsenäisen suoriutumisen haasteet vaativat tuekseen toimivan ja moniammatillisen verkoston, jossa uusia palvelujen tuottamisen tapoja testataan ja kehitetään yhdessä. Hankkeen taustalla vaikuttaa Itä-Suomi-ohjelman makrohanke M10, Väestön ikääntymisen haasteet ja mahdollisuudet. Hanke liittyy teemallisesti myös muihin hyvinvointialan makrohankkeisiin (Terveyden edistämisen toteutus ja myynti, Hyvinvointiyrittäjyyden edistäminen ja Hyvinvointiteknologian osaaminen ja vienti.) Hanke työstää teknologisia ratkaisuja ja tietotekniikan käyttösovelluksia sekä sosiaalisia innovaatioita ja uudenlaisia palveluntuottamistapoja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Tavoitteena on synnyttää ja testata käyttäjäystävällisiä palveluita. Pohjois-Karjalan maakuntaliiton toteuttaman koordinointihankkeen toiminta ajoittuu ajalle 1.1.2007 - 30.6.2008
Lämmin kiitos kaikille seminaariin osallistuneille! Erityiskiitos kaikille esillä olleille hankkeille, seminaarin vierailevalle tähdelle Juha Teperille ja puheenjohtaja Markku Tukiaiselle. Seminaarin esitykset
Yhteyshenkilö |
||||||
| Pohjois-Karjalan maakuntaliitto | Pielisjoen linna, Siltakatu 2, 80100 Joensuu | kirjaamo(at)pohjois-karjala.fi | |||||||