Pohjois-Karjalan MAAKUNTALIITTO   Etusivulle Palaute Yhteystiedot Kartta In English

DART

Dart - Declining, Ageing and Regional Transformation (Vähenevän väestön ja ikääntymisen alueelliset ratkaisumallit) on Euroopan unionin alueiden välistä yhteistyötä edistävään INTERREG IVC -ohjelmaan hyväksytty kolmivuotinen kansainvälinen hanke (2010–2012). Kansallisesta osarahoituksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö sekä alueellisesta Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto.

Tulevaisuudessa vähenevän väestön ongelmaan ei riitä ratkaisuksi vain toimintojen karsiminen ja palvelujen vähentäminen. Väestönmuutoksen ja ikääntymisen ongelman selvittämiseksi tarvitaan alueilla laadukkaita ja innovatiivisia ratkaisuja sekä uusia toimintamalleja. Tähän tavoitteeseen DART-hanke pyrkii eurooppalaisten alueiden yhteistyöllä - vaihtamalla kokemuksia, tunnistamalla hyviä käytäntöjä ja poliittisia ratkaisuja sekä siirtämällä onnistuneesti hyviä käytäntöjä alueelta toiselle. Hankkeessa on kolme osa-aluetta: terveyden edistäminen ja sosiaalipalvelut, koulutus ja elinikäinen oppiminen sekä innovatiivinen talous.

DART-hankkeen tarkoituksena on

  • kehittää integroitu strategia väestön vähenemisen ja ikääntymisen ongelmiin alueilla, joilla pyritään säilyttämään riittävä elämisen laatu
  • parantaa eri ikäryhmien yhteiskunnallista osallistuvuutta
  • vahvistaa alueiden välistä sosiaalista koheesiota eli yhteenkuuluvuutta
  • edistää alueiden välisessä yhteistyössä tunnistettujen hyvien käytäntöjen siirtoa muiden alue- ja paikallistason toimijoiden käyttöön sekä niiden hyödynnettävyyttä aluepoliittisissa kehittämisohjelmissa ja erityisesti Euroopan rakennerahastojen pääohjelmissa

 

DART-hankkeeseen osallistuu 14 partneria 11 maasta. Pääpartnerina toimii Brandenburgin investointipankki (InvestitionsBank des Landes Brandenburg) Saksasta. Suomesta hankkeeseen osallistuvat Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto vastaa hyvien käytäntöjen tunnistamisesta ja siirtämisestä.

 

Muita partnereita ovat: 

  • State of Brandenburg, State Chancellery, Saksa
  • Free State of Saxony, Dresden, Saksa
  • West Regional Authority (WRA), Galway, Irlanti
  • Central Bohemian Authority, Praha, Tšekin tasavalta
  • Regional Government of Galicia, Santiago de Compostela, Espanja
  • Province of Limburg, Maastricht, Alankomaat
  • Veneto Region, Venetsia, Italia
  • Lower Austria Health and Social Fund (NÖGUS), St. Pölten, Itävalta
  • BSC - Business Support Centre Ltd., Kranj, Slovenia
  • Lower Silesian Centre for Social Policy, Wroclaw, Puola
  • “CENTRU” Regional Development Agency, Alba Iulia, Romania

 

Tavoitteita

Hankkeen osatavoitteena on

  • tiedottaa alueiden toimijoille väestömuutoksesta ja sen mahdollisuuksista
  • tunnistaa ja siirtää harvaan asutuille alueille soveltuvia malleja organisoida terveys- ja sosiaalipalveluja
  • edistää alueen väestön koulutusmahdollisuuksia ja elinikäistä oppimista asuinpaikasta riippumatta
  • vauhdittaa innovaatioiden syntymistä alueellisilla työmarkkinoilla
  • ymmärtää ikääntyvien merkittävä rooli kuluttajina ja palvelujen käyttäjinä
  • kehittää alueille yhteisiä standardeja ja indikaattoreita, joiden avulla voidaan arvioida väestömuutoksen tilaa ja mitata toimenpiteiden vaikuttavuutta

 


Yhteyshenkilö
Projektipäällikkö Erja Lehikoinen
(käyntikortti)

i1919.jpg i1893.jpg




19.2.2010 7:54