Pohjois-Karjalan MAAKUNTALIITTO   Etusivulle Palaute Yhteystiedot Kartta In English

Pohjoinen Periferia 2007 - 2013 ohjelma (Northern Pheriphery Programme)

Pohjoisen Periferia ohjelman tavoitteena on auttaa syrjäisiä yhteisöjä Euroopan pohjoisreunalla kehittämään taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä potentiaaliaan.

Keinoina ovat innovaatioiden, yritysten kilpailukyvyn, saavutettavuuden, yhteisöjen ja luonnonvarojen käytön kestävän kehityksen sekä kulttuuriperinnön tukeminen. Ohjelman lähtökohtana on uusien toimintamallien luominen laajan alueen, harvan asutuksen, pitkien etäisyyksien, syrjäisyyden ja perifeerisyyden, kylmyyden ja karujen ilmasto-olosuhteiden, arktisuuden ja haavoittuvan luonnon asettamiin haasteisiin.

Hankkeet vaativat kansainvälistä yhteistyötä vähintään kolmen maan alueiden kanssa. Ohjelma-alueeseen kuuluu alueita Suomesta, Irlannista, Pohjois-Irlannista, Ruotsista, Skotlannista ja Norjasta. Färsaaret, Islanti ja Grönlanti ovat kokonaan ohjelma-aluetta.  Erikoisuus on se, että kaikki ohjelma-alueen maat eivät ole EU:n jäsenvaltioita. Ohjelma-alueen maa-alue on lähes yhtä suuri kuin Euroopan unionin jäsenmaiden, mutta väestöä alueella on vain 8 miljoonaa.

 

Ohjelma-alue on pääosin sama kuin edellisellä ohjelmakaudella, täydennettynä seuraavilla  maakohtaisilla kumppanuusalueilla:

  • yhdeksän länsirannikon maakuntaa Irlannista
  • Pohjois-Irlanti, paitsi  Belfast ja Greater Belfast
  • Norjan länsirannikko
  • Skotlannin Highlands & Islands alue käsittää nyt myös  Moray ja Dumfries & Galloway.

Pienentynyt maakohtainen ohjelma-alue:

  • Ruotsin alue käsittää ainoastaan neljä pohjoisinta lääniä, mukana  Jämtland, Västernorrland, Västerbotten and Norrbotten

Ohjelmalla on suuri ja epäyhtenäinen ohjelma-alue, jolla kuitenkin myös lukuisia yhteisiä ominaispiirteitä:

 1. Maantiede

  • Harva-asutus ja pitkät etäisyydet.
  • Haja-asutusmaisuus, syrjäisyys, perifeerisyys. 
  • Heikko saavutettavuus.

 2. Ympäristö

  • Kylmä ilmasto ja vaikeakulkuinen maasto.
  • Laadukas, mutta haavoittuva luonto.
  • Rikkaat luonnonvarat.
  • Ilmastonmuutos erityisenä uhkana.

 3. Sosio-ekonominen ympäristö

  • Joustava ja hyvin koulutettu työvoima.
  • Yksipuolinen elinkeinorakenne, vahva julkinen työllistäminen.
  • Ikääntyvä väestö ja nuorten poismuutto.
  • Rikas ja omaleimainen kulttuuriperintö.
  • Projektien tulee huomioida ohjelma-alueen ominaispiirteet  ja kiinnittää erityistä huomiota toimiin, joilla vaikutetaan haja-asutuksen, perifeerisyyden ja  eristyneisyyden aiheuttamien haittojen eliminoimiseen tai vähentämiseen.



Toimintalinjat

 

Toimintalinja 1
Innovaatioiden ja kilpailukyvyn edistäminen syrjäisillä ja perifeerisillä alueilla


 A. Innovaatiot, verkostot ja kilpailukyky

Tavoite
Kilpailukyvyn edistäminen lisäämällä ja kehittämällä innovaatio- ja verkostoitumiskapasiteettia maaseudulla ja perifeerisillä alueilla. 

  • Parhaiden käytäntöjen vaihto ja yhteistyö sekä verkostoituminen T&K-organisaatioiden ja Pk-yritysten välillä innovaatiokapasiteetin lisäämiseksi innovaatiojärjestelmien rakentamisen helpottamiseksi ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
  • Ylikansalliset yhteistyöverkostot ja tiedonsiirto uusien innovatiivisten tuotteiden kehittämiseksi ja olemassa olevien parantamiseksi.
  • Pk-yritysten välinen markkinointiyhteistyö tuotteiden markkinoinnissa sekä uusille että olemassa oleville markkinoille. 

B. Saavutettavuus 

Tavoite
Kehityksen helpottaminen hyödyntämällä kehittynyttä ICT:ä ja kehittyneitä kuljetuksia ohjelma-alueella.

  • ICT:n lisääntynyt käyttö etäisyyksien vaikutusten eliminoimiseksi
  • ICT:n hyödyntäminen teollisuuden ja yritysten modernisoimiseksi ja  innovoimiseksi
  • Innovatiivisten tuote- ja palveluratkaisujen kehittäminen kuljetusinfran kehittämisessä ja ylläpitämisessä koskien vaikeissa ilmasto-olosuhteissa toimivia teitä, rautateitä, lentokenttiä ja satamia
  • Maaseutua hyödyttävien kuljetusratkaisujen- myös uusien  merireittien - kehittäminen
  • Arktisissa olosuhteissa toimivan meriliikenteen turvallisuuden kehittäminen
  • Pelastuskapasiteetin rakentaminen hätätilanteiden ja luonnon katastrofien varalle.

Toimintalinja 2
Luonnon ja yhteisöjen voimavarojen kestävä kehittäminen


A. Ympäristö  voimavarana
Tavoite
Vahvistaa synergioita ympäristönsuojelun ja taloudellisen kasvun välillä.

  • Kehitetään uusia lähestymistapoja ja menetelmiä tehokkaaseen ja kestävään resurssien hallinnointiin ja hyödyntämiseen
  • Ilmastonmuutoksen seurausvaikutusten arviointi ja keinot paikallisten haitallisten vaikutusten vähentämiseksi
  • Uusiutuviin energialähteisiin tukeutuvien pienimuotoisten energiaratkaisujen kehittäminen

B. Kaupunki-maaseutu kehittäminen ja kulttuuriperinnön vaaliminen
Tavoite: Parantaa kestävää kehitystä perifeerisillä alueilla vahvistamalla kaupunkien ja maaseudun välistä vuorovaikutusta ja vaalimalla kulttuuriperintöä.

  • Urbaani-maaseutu kumppanuudet uusien palveluratkaisujen luomiseksi
  • Innovatiivinen palvelutuotanto koskien sekä olemassa olevia että uusia palveluja
  • Palvelutuotantoon liittyvä yhteistyö ja verkottuminen yksityisen, julkisen ja vapaaehtoissektorin kesken
  • Elinkeinolähtöisen luonto- ja kulttuuriperinteen edistäminen kestävän kehityksen pohjalta

Hankkeissa keskeistä

  • Ylikansallisuus ja lisäarvo
  • Rahoituskelpoisuus: kolme neljästä kriteeristä täyttyy:1) yhteinen kehitystoiminta 2) yhteistoteutus 3) yhteinen toteuttava henkilökunta 4) yhteisrahoitus
  • Triple Helix -konsepti: kolmikanta kehitystyö, jossa mukana yritysmaailma, korkeakoulu ja yhteiskuntakehittäjä
  • Lisäarvoa saadaan yhteisestä tekemisestä, jonka tuloksena esim. syntyy uusi tuote tai palvelu, jolla on ylikansallista alueellista merkitystä
  • Tiedonsiirto, innovaatiot ja organisaatiotason oppiminen
  • Strategiset hankkeet – auttaa ohjelman tavoitteiden toteutumisessa


Projektityypit
 

1. Valmisteluhankkeet

Tarkoituksena tuottaa korkeatasoisia pääprojektihakemuksia, mobilisoida tasapainoisia kumppanuuksia ja helpottaa yhteisten projektisuunnitelmien tekemistä. Minimivaatimuksena vähintään 2 partneria, jotka tulevat  2 eri maasta ja projekti-idea, joka on ohjelma-asiakirjan mukainen sekä tarvittava kansallinen vastinrahoitus myönnettynä.

 

2. Pääprojektit 

Tarkoituksena toteuttaa hankeidea, joka on ohjelman tavoitteiden ja toimintalinjojen mukainen.

Minimivaatimuksena vähintään 3 osallistuvaa partneria, jotka tulevat 3 eri maasta, joista yksi tulee EU-jäsenmaasta sekä tarvittava kansallinen vastinrahoitus myönnettynä.

 

Rahoitus

  • Projektikoko: päähanke: minimi 250.000 euroa, maksimi.1,5 meuro (3 milj. euroa).
  • Valmisteluhanke: maksi. 30.000 euroa.
  • EU-tuki 60 % (75 % mahdollinen poikkeustapauksissa), EI-jäsenmaiden toimijat 50 %.
  • Kansalliset vastinrahoituslähteet sovitaan EU:n ja kunkin jäsenvaltion kanssa erikseen.
  • Suomen kansallinen vastinrahoitus: työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, opetusministeriö. 
  • TEM myöntää maksimissaan 70 % kansallisesta vastinrahoituksesta (40 %), jolloin omarahoitustarve 12 %.
  • Aluetasolla voivat rahoittaa myös maakuntien liitot, kunnat.

Ohjelman rahoittamia hankkeita voivat hakea tai niihin osallistua:

  • Kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset.
  • Alueelliset ja paikalliset kehittämisorganisaatiot.
  • Yleishyödylliset organisaatiot kuten kauppakamarit.
  • Julkisluonteiset (semi-public/public-like) organisaatiot.
  • 3. sektoriin kuuluvat vapaaehtoistyötä tekevät organisaatiot.
  • Muut relevantit julkisluonteiset organisaatiot, jotka osallistuvat ohjelma-alueen kehittämiseen.
  • Yritykset voivat osallistua liitännäispartnereina ( ei generoi EU-rahoitusta).
  • Toimijat pääsääntöisesti ohjelma-alueelta.
  • 10 % ja 20 % rahoitusjoustot.

Hakukierrokset

Ohjelmasihteeristön yhteystiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön sivu Pohjoisesta Periferiasta

 


Uutta! Koonti pohjoiskarjalaisista (vetäjä tai osanottaja) Pohjoinen Periferia hankkeista kaudella 2007-2013. Koonissa on myös hankkeiden yhteyshenkilöt. Aineisto koottu EUFUND 2010 -hankkeen toimesta ohjelman kotisivuilta lokakuussa 2009, eikä se näin ollen ole ohjelman virallinen dokumentti.


Yhteyshenkilöt

Kansallinen yhteyshenkilö
Paula Mikkola, Lapin liitto, paula.mikkola(at )lapinliitto.fi

Pohjois-Karjalassa
Pia Pitkänen

27.4.2010 12:08