![]() |
Etusivulle Palaute Yhteystiedot Kartta In English |
Päättyneet ohjelmat
|
Alueiden välisen yhteistyön ohjelma Interreg IVC
Alueiden välinen yhteistyö, Interreg IVC, on Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma. Ohjelman puitteissa toteutettavilla hankkeilla pyritään vaihtamaan kokemuksia, yhteisesti kehitettyjä lähestymistapoja ja välineitä, jotka osaltaan voisivat parantaa aluepoliittisten kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuutta ja tukea talouden uudistamista. Yhteisön koheesiopolitiikan strategisten suuntaviivojen mukaisesti ohjelma tukee myös unionin kasvu- ja työpaikkastrategian toteuttamista. Lisäksi ohjelma on väline EU:n Alueet talouden muutosten edistäjinä -aloitteen (Regions for Economic Change Initiative) toteuttamisessa. Aloitteen tavoitteena on tehostaa hyvien käytäntöjen testaamista ja niistä saatujen tulosten levittämistä jäsenmaiden ja alueiden välillä. Aloitetta toteutetaan muodostamalla ylikansallisia kokemustenvaihtoverkostoja 30 teeman alle, jotka tukevat alueellisen kilpailukyvyn parantamista. Ohjelma-alue Tukiprosentti hankkeille Huom! Alueellinen joustavuus: enintään 10 % ohjelman EAKR-rahoituksesta voidaan käyttää EU:n ulkopuolella toteutettaviin toimiin, esim. IPA-maista tulevien hanke-kumppaneiden tukemiseen, kun toimista on hyötyä yhteisön alueille (”10 %:n sääntö”) Kansallinen vastinrahoitus · Valtion rahoitussitoumus haettava ennen varsinaisen hakukierroksen umpeutumista · Jos suomalaisia hankekumppaneita on useita ja TEM:n rahoitusta on tarkoitus käyttää useamman kumppanin hyväksi, tulee yhden näistä hakea rahoitusta kaikkien puolesta · Hakijan omarahoitusosuuden tulee pääsääntöisesti olla vähintään 30 % kansallisesta rahoituksesta · Perustelluissa tapauksissa omarahoitusosuus voi olla pienempi Ohjelmassa kaksi temaattista toimintalinjaa 1
2 Ympäristö ja riskien ehkäiseminen (39 % rahoituksesta)
Hanketyypit Hanketyypit:
Hakukierrokset Alueiden aloitetteista toteuttavien hankkeiden seuraava hakukierros avautuu loppuvuodesta 2010.
|
||||
| Pohjois-Karjalan maakuntaliitto | Pielisjoen linna, Siltakatu 2, 80100 Joensuu | kirjaamo(at)pohjois-karjala.fi | |||||