Erillisohjelmat eli kansainväliset EU:n rahoitusohjelmat

EU-rahoitusohjelmat voidaan jakaa yksinkertaistetusti rakennerahasto-ohjelmiin ja erillisohjelmiin. Kansainvälisen toiminnan suhteen jako ei ole yksinkertainen, sillä myös rakennerahasto-ohjelmiin kuuluvissa Tavoite 3 (Alueellinen yhteistyö) ohjelmissa toteutetaan kv-yhteistyössä toteuttavia hankkeita.  Erillisohjelmat eroavat rakennerahastotoimista siinä, että ne ovat koko unionin laajuisia ja edellyttävät aina jonkinasteista kansainvälistä yhteistyötä. Näiden lisäksi EU-rahoitusta jaetaan myös budjettilinjahauilla (kehittyvät joskus erillisohjelmiksi seuraavalle rahoituskaudelle) ja lyhyillä teemahauilla (mm. EU:n teemavuodet).

 

Rakennerahastovarat jaetaan pääsääntöisesti alueperusteisen (mm. aluetalous, väestö) kiintiöiden perusteella alueille (poikkeus Tavoite 3 ohjelma) Hankkeissa voi olla myös kansainvälistä yhteistyötä, mutta ei pääsääntöisesti kansainvälisiä yhteistyökumppaneita (poikkeus Tavoite 3 ohjelma). Alueellisin rakennerahastovaroin toteutettavat ”kansainvälistymishankkeet” sekoittuvat usein erillisohjelmahankkeisiin.

 

Erillisohjelmat ovat kilpailtavaa rahaa. Rahoitus jaetaan vain alueen aktiivisuuden ja osaamisen perusteella Euroopan laajuisen kilpailun kautta. Näissä hankkeissa on aina kansainvälistä yhteistyötä ja 98 % hankkeissa on myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita (poikkeuksena tästä EU:n rahoittamat kansallisesti/alueellisesti toteutettavat tiedotuskampanjahankkeet). Tyypillisesti erillisohjelmahankkeen yhteistyökumppanuuden minimivaatimus on 3 maata, joista vähintään 1 oltava EU:n jäsenmaa. Useimmiten molempia tulee olla ja myös on enemmän.  Yhteistyökumppanit voivat olla Euroopan ulkopuolelta, mutta rahoitus kohdistuu pääsääntöisesti vain eurooppalaisille yhteistyökumppaneille. Pohjoiskarjalaiset toimijat olisivat usein innokkaita ottamaan mukaan venäläisiä yhteistyökumppaneita, käytännössä suurimmassa osassa ohjelmista tämä onnistuu vain liitännäispartneriunella ja omalla rahoituksella.

 

Avustushakemus ei automaattisesti johda rahoituksen saamiseen, sillä hakemuksia tulee kaikista jäsenvaltioista moninkertainen määrä ohjelman rahoituskehykseen nähden. Hakemukset käsitellään yhdenvertaisesti ja valinta suoritetaan ohjelman sääntöjen ja valintaperusteiden mukaisesti. EU:n osarahoittamilta hankkeilta vaaditaan aina eurooppalaista lisäarvoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. sitä, että hankkeessa on yhteistyökumppaneita vähintään kahdesta tai kolmesta jäsen- tai osallistujamaasta, tai että hankkeen tuloksia tai siinä kehitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa muissakin maissa. Vaatimuksena on myös, että hanke tai toimi on jossain suhteessa innovatiivinen, tarjoten vaikka uuden toimintamallin, menetelmän tai teknisen ratkaisun johonkin yhteisön tasolla tärkeäksi koettuun ongelmaan.

 

Erillisohjelmahankkeet ovat yleensä budjetiltaan suurempia kuin muut EU-hankkeet, mutta rahoitus myös jakautuu monelle eri toimijalle, hankkeiden kestoissa ei  yleensä ole juuri eroa. Erillisohjelmat ovat pääsääntöisesti yhden toimialan ohjelmia (toteuttavat jotain tiettyä EU:n politiikkalohkoa, kaikkien takana kuitenkin Lissabonin ja Göteborgin strategiat), mutta kaikille toimialoille ei ole omaa erillisohjelmaa, esim. matkailulle. Ohjelmilla on jokaisella omat painotukset, mutta hienoisista päällekkäisyyksiä esiintyy. Tämä on toimijoiden etu, hankeidealle löytyy useampi rahoitusmahdollisuus. Lisäksi hakemisprosessi (hakuajat kerran vuodessa, arviointi- ja päätöksenteko) ottaa kuitenkin aina aikansa. Erillisohjelmien käytäntöjä voi hyvin verrata saksan kielioppiin, poikkeus vahvistaa säännön! Jokaisella ohjelmalla ja jopa saman ohjelman alaohjelmilla ja jopa saman ohjelman eri hakukierroksilla voi olla eri käytännöt esim. hakemisessa.

Lisätietoja ja hyödyllisiä linkkejä liittyen erillisohjelmiin löytyy EUFUNDin, erillisohjelmatyön tukirakennehankkeen kotisivuilta sekä Projektiplaneetalta.

22.8.2011 12:04