ajankohtaista pääkuva

Ajankohtaista

TRENDIT-talouskatsaus julkaistiin tänään

TRENDIT-talouskatsaus julkaistiin tänään

Pohjois-Karjalan maakunnan ja sen seutukuntien yrityssektorin viime aikaiseen talouskehitykseen pureutuva Trendit-talouskatsaus julkistettiin maanantaina. Tilastokeskuksen nopeisiin suhdannetietoihin perustuvat luvut kertovat maakunnan yritysten olleen viime vuoden loppupuoliskolla hyvässä vedossa.

Yritysten liikevaihto kasvoi Pohjois-Karjalassa vuoden 2017 heinä-joulukuussa 5,1 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Koko vuoden 2017 tasolla kasvu oli 4,8 %. Maakunnan yritysten liikevaihdon kasvuluvut oli kovimpia sitten vuoden 2011. Myös vienti oli edelleen hyvässä vedossa. Pohjois-Karjalan vienti kasvoi loppuvuonna 8,0 %, kun koko maan viennin kasvu oli 7,3 %.

Keski-Karjala

- Keski-Karjalassa toisen vuosipuolikkaan kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi 5,4 % vuodesta 2016 vuoteen 2017. Rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2017 aikana enemmän kuin koko maassa. Myös vuonna 2016 alan liikevaihto kasvoi jo 8 %, kertoi KETI:n toimitusjohtaja Risto Hiltunen.

Vuonna 2017 Keski-Karjalaan on muodostunut 43 uutta teollisuustyöpaikkaa. Positiivista käännettä työvoiman tarpeessa enteilee myös se, että alkuvuonna 2018 perustettujen ja lakanneiden yritysten suhde on tervehtynyt huomattavasti vuoden 2016 notkahduksesta. Tammi-huhtikuussa 2018 seutukunnassa perustettiin 26 uutta yritystä ja lakkasi 12 yritystä.

Joensuun seutu

JOSEK Oy:n toimitusjohtaja Pekka Nuutinen kertoi Joensuun seutukuntaan muodostuneen 129 uutta teollisuustyöpaikkaa vuodesta 2016 vuoteen 2107. Perustettujen ja lakanneiden yritysten suhde on ollut positiivinen vuodesta 2006 lähtien. Liikevaihdon kasvu vuodesta 2016 vuoteen 2017 kaikilla aloilla oli loppuvuonna 5,4 % ja koko vuoden osalta 5 %.

Joensuun seudulla metalliteollisuuden näkymät ovat edelleen poikkeuksellisen hyvät. Työvoimatilanne on muuttunut selkeäksi työvoimapulaksi. Muoviteollisuuden klusteri työllistää yli 1000 henkeä ja on kasvu-uralla. Joensuun seudulla on Suomen suurin teollinen puhdastilakapasiteetti kotimaisen ja kansainvälisen lääke- ja diagnostiikkateollisuuden tarpeisiin.

Pielisen Karjala

Pielisen Karjalassa kaikkien toimialojen liikevaihto viime vuonna, noin 720 miljoonaa euroa, kasvoi selvästi edellisen vuoden 691 miljoonasta. Kasvu oli voimakkainta puun sahauksessa, höyläyksessä ja kyllästyksessä. Toimialan liikevaihto vuonna 2016 oli 133 miljoonaa, vuonna 2017 jo 149 miljoonaa euroa. Toisen vuosipuolikkaan liikevaihto kaikilla toimialoilla kasvoi 3,5 % vuodesta 2016 vuoteen 2017.

- Pielisen Karjalassa 50 % yrityksistä arvioi tulevaisuuden kehityksen myönteiseksi. Erityisesti kaupan alalla, metalliteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa tulevaisuuden näkymät ovat myönteiset. Investointeja vuoden sisällä suunnittelevat erityisesti elintarviketeollisuuden, matkailun sekä puunkorjuun alat, kertoi Minna Heikkinen, PIKESin toimitusjohtaja.

Yritysten kilpailukyvyn eväät x 3

Pohjois-Karjalan yrittäjien puheenjohtaja Perttu Kouvalainen piti kommenttipuheenvuoron, jossa hän nosti esiin kolme tärkeää asiaa juuri nyt yritysten kilpailukyvyn kannalta, johtamisen, yrityksen suunnan ja vision sekä työvoiman saatavuuden. Kaikkiin näihin liittyy se, että maailma muuttuu vauhdilla ja meillä on täysi työ pysyä muutoksessa mukana. Työmarkkinoille tuleva uusi ns. Z-sukupolvi vaatii johtamistapojen muutosta. Kouvalainen muistuttaa, että vuosituhannen vaihteen tienoilla syntyneet ottavat asiat haltuun itse eivätkä halua, että joku ohjaa heitä.

Maailman muuttuminen avaa tilaa uudenlaiselle liiketoiminnalle, mutta myös sulkee pois joitakin vanhoja mahdollisuuksia. Esimerkkinä Kouvalainen mainitsi elintarvikkeiden jatkojalostuksen valmiiksi tuotteeksi asti, sen sijaan että viedään niitä raaka-aineina esimerkiksi Ranskaan.

Työvoiman saatavuuden takia Kouvalainen näkee, että toimitusjohtajien olisi syytä miettiä joka aamu, miksi joku haluaisi yritykseeni töihin. Hän kannustaa myös tekemään yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa.

Kouvalaisen puheenvuoro herätti vilkasta keskustelua työvoiman saatavuudesta. Jarno Turunen, Pohjois-Karjalan maakuntauudistuksen projektijohtaja huomautti, että kun Pohjois-Karjala pääsi vuonna 2017 kasvuun mukaan, työvoimapula on meille uusi tilanne. Esa Karvinen, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän johtaja kertoi, että Riveria tekee koulutuksien suunnittelussa yhteistyötä alueen työnantajien kanssa, jotta voidaan varmistaa työvoiman saatavuus muun muassa muoviteollisuudessa.

 

Lisätiedot

Sivu arviointi ja palaute