ajankohtaista pääkuva

Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Maakuntapäivää juhlitaan taas 31.8.2019

Maakuntapäivää juhlitaan taas 31.8.2019

Palautekyselyn arvonnassa Pohjois-Karjala-T-paidan voittivat nämä viisi onnekasta.

Vuonna 2019 maakuntapäivä järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina. Maakuntahallitus 26.11. tutustui elokuun lopussa pidetyn maakuntapäivän palautekoosteeseen ja päätti, että tänä vuonna alkanutta perinnettä jatketaan. Päivän juhlimisen tavoista ja järjestelyjen yksityiskohdista päätetään myöhemmin.

Ajatuksia tulevan maakuntapäivän toteutustavoista on vaihdettu maakuntapäivän valmisteluryhmän, maakuntaliiton henkilöstön ja Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE:n kanssa. 

Palautekyselyn tuloksia

Maakuntapäivän palautekyselyyn vastasi 77 henkilöä, joista 24 tapahtumajärjestäjiä, 6 maakuntaliiton henkilöstöä ja 47 muita tapahtumiin osallistunutta.

Palautteissa kiitettiin runsasta ja laajalle levittäytynyttä tapahtumavalikoimaa. Toisaalta samanaikaisuuden ja päällekkäisyyden koettiin verottavan osallistujamääriä. Myös saman alueen tapahtumien yhdistämistä toivottiin.

Palautteissa kannustettiin tiedottamaan rahallisesta tuesta sekä aloittamaan päivän suunnittelu ja tapahtuimen tuotanto hyvissä ajoin. Järjestöjen, kuntien ja maakunnallisten tahojen yhteistyön kannustamista kaivattiin, kuten myös koko maakuntaa yhdistävää yhteistä tekemistä, näkyvyyden lisäämistä ja keinoja ylittää maakunnan ulkopuolinen uutiskynnys.

Maakuntapäivän markkinointia helpottaa ensi vuonna se, että maakunnan uusi brändi-ilme on jo valmis.

Palautekyselyn T-paita-arvontaan osallistui 31 henkilöä.

Pohjois-Karjala T-paidan voittivat:

  • Hilkka Partanen
  • Pentti Peinola
  • Matti Louhelainen
  • Ilkka Surakka
  • Arja Huttunen

#maailmankarjalaiset

Voittajille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti ja ulkopohjoiskarjalaisille toimitettu paidat postissa. 

Sivu arviointi ja palaute